Ilari
Hongisto
​
LUONNOS
Luonnos-albumi, neljä luontoon vievää elektroakustista sävellystä.
Luonnos tarkoittaa toiselle hahmotelmaa, toiselle murteellista versiota luonnossa-sanalle. Sanaan sisältyy kuitenkin kaikkein tärkein informaatio: jokainen albumin teos koostuu luonnon äänistä.
Teokset on sävelletty surround-kuuntelulle, siksi albumi on Blu-ray-formaatissa. Blu-ray-levyllä luontoon vievät myös kuhunkin sävellykseen sovitetut, suomalaisiin luontokuviin perustuvat videot. Sävellysten stereoversiot voi kuunnella tavallisella cd-soittimella.
TUTUSTU LUONNOKSEEN
TAIVAS ALLA
(2012)
​
5.1-nauhalle/stereo, kesto: 9 minuuttia 10 sekuntia
Taivas alla teos yhdistää hyönteisten ääniä maailman joka kolkalta. Teoksen nimi voi tarkoittaa taivasta lentävän alla tai oleilua ilman kattoa pään päällä.
​
Hyönteisten äänet ovat pääosin sirkkojen ääniä. Kaikkiaan mukana on noin 50 hyönteisen ääniä. Koska äänet itsessään eivät tarjoa erityisen laajaa sointipalettia, teoksen kiehtovuus on taattu efektointia, ohjelmointia ja äänien manipulointia käyttämällä.
​
Sävellyksellä hyönteiset tekevät musiikkia yhdessä muodostaessaan erilaisia pieniä hyönteiskokoonpanoja. Suuri osa teoksesta onkin sävelletty käyttämällä ääniotoksia, joilla on aleatorisesti muuntelevia polyrytmejä.
Sävellyksellisesti voidaan puhua rytmisestä vapaasta kontrapunktista, joka on syntynyt sekvensoimalla erilaisia rytmejä päällekkäin. Näin muodostuu uusia kiinnostavia ja usein sattumanvaraisia yhdistelmiä.
​
Vuonna 2012 Taivas alla voitti ensimmäisen palkinnon euroopanlaajuisessa elektroakustisen musiikin sävellyskilpailussa (European Erasmus Composition Competition of the University Paris VIII) Pariisissa Ranskassa.
KAAKKOISMUUTTO
(2009)
​
5.1-nauhalle/stereo, kesto: 9 minuuttia 10 sekuntia
Kaakkoismuutto koostuu lintujen äänistä. Teoksella laulaa 125 lintua.
​
Kaakkoismuutto alkaa kuulaan pohjoisen Suomen yölaulajilla ja jatkuu Etelä-Suomen päivälaulajien kautta saariston linnuilla. Saaristosta sävellys siirtyy leikaten Intian Goan linnuston runsaaseen äänimaisemaan.
​
Kuulija matkaa Suomesta Intiaan aivan kuin oikeat linnut. Kaakkoismuuttajat muuttavat Suomesta Intiaan talvehtimaan.
Kaakkoismuutossa lintujen äänet asettuvat harmonioiksi ja kontrapunktisiksi keskusteluiksi. Lintuja on käytetty myös solisteina.
Teoksessa on rikas paletti erilaisia äänimaisemia, jotka kiertävät kuulijaa.
​
Teos elää kuin maat ja mannut muuttavan linnun alapuolella: sama lintu laulaa Kaakkoismuutossa vain kerran. Lintujen ääniä ei ole editoitu tai efektoitu voimakkaasti niiden alkuperäisen luonteen säilyttämiseksi. Myöskään sävelkorkeuksia ei ole manipuloitu. Äänet ovat lintujen luomuääntä, vaikka kaiuttimista toistuukin.
​
Kaakkoismuutto edusti Suomea Ung Nordisk Musik 2010 -festivaaleilla.
MATKALLA
(2011)
​
5.1-nauhalle/stereo, kesto: 9 minuuttia
Matkalla on road trip -henkinen sävellys sammakoiden äänistä. Teoksella laulaa yli 100 sammakkoa.
​
Sammakoista matalaäänisin on matkalla – ensin Aasiasta Afrikkaan, sitten Etelä-Amerikkaan ja Pohjois-Amerikan jälkeen Eurooppaan. Kuulija voi aistia eri mantereitten sammakoiden luomat toisistaan poikkeavat äänimaisemat.
​
Matkalla-sävellyksellä sammakot muodostavat pieniä kamariorkestereita, joiden välillä käydään musiikillisia keskusteluita.
Yksi kiinnostavista ulottuvuuksista on polyrytmisten kudelmien monimuotoisuus sammakoiden laulaessa yhdessä.
​
Teoksessa on kolmenlaisia äänikerrostumia: varsinaiset sammakoiden äänet, äänien luonnolliset taustaäänet sekä keinotekoiset taustaääniympäristöt. Alkuperäisääniä ei ole manipuloitu vahvasti, jotta niiden alkuperäinen luonne ja luonto pysyisivät sävellyksessä mukana.
SOIVA KIVI
(2014/17/19)
​
5.1-nauhalle/stereo, kesto: 12 minuuttia 30 sekuntia
Soiva kivi on teos Suomen saariston kiven äänistä. Kyseinen kivi on Nötön saarella saaristomeren kansallispuistossa sijaitseva soiva lukkarinkivi, jonka saaristolaiset ovat tunteneet ikiajat.
​
Kansanmuusikko ja kanteleen soittaja Arja Kastinen improvisoi rytmit kivellä. Itse teos on luotu yhdistelemällä improvisaatioita kokonaisuudeksi.
​
Erilaiset tempot ja rytmikuviot yhdessä luovat aleatorisia rytmimaisemia ja eri kombinaatioita. Erilaiset kivensoittotekniikat ja -äänet ovat vahvasti esillä.
Arja Kastinen johtaa Aino tyttöjä, jotka ovat yhdessä luoneet teoksen kanteleosuudet. Kantele on Suomen kansallissoitin.
Soiva kivi on Luonnos-albumin viimeinen sävellys, mutta samalla se on ensimmäinen sävellys, joka on koostettu elottoman luonnon äänestä.
Luonnos-tarina päättyy tähän, kuolleen kiven ääneen.